Isän doulakertomus

Doulan tuki isän silmin

Siitä kuulemme liian harvoin, vaikka yleensä juuri kumppanit ovat kaikkein kiitollisimpia doulan läsnäolosta synnytyksessä. Joskus puolisot saattavat ensi alkuun epäillä, viekö doula heidän roolinsa äidin tärkeimpänä tukijana.

Näin ei ole, vaan itse asiassa doulan läsnäolo yleensä vahvistaa puolison roolia, koska näin hän saa vinkkejä siitä, miten voi kumppaniaan missäkin tilanteessa tukea. Doulan tukemat kumppanit ovatkin tutkitusti aktiivisempia ja ihan fyysisestikin lähempänä synnyttäjää.

Tässä siis Timon tarina esikoispoikansa syntymästä, lahja varsinkin kaikille teille, joiden puolisot vielä pohtivat, mitä hyötyä doulan läsnäolosta voisi synnytyksessä olla.
Esikoisen syntymä isän silmin

”Oman esikoisen syntymä on erikoinen asia siitä, että se on niitä harvoja asioita elämässä, jonka voi kokea vain kerran ja mitä ei oikeastaan voi kovin hyvin harjoitella – silloinkaan jos olet vain mukana synnytyksessä kumppanin roolissa, tulevaa äitiä tukemassa. Oma kokemukseni on vuodelta 2013 sittemmin suljetulta Helsingin Kätilöopistolta. Se on edelleen yksi elämäni hienoimmista ja liikuttavimmista kokemuksista.
Kun vaimoni ensi kertaa toi esiin kiinnostuksensa palkata doula avuksi synnytykseen, tunsin oloni jossain määrin uhatuksi. Eikö minun apuni tai paikalla oloni riittäisi sinulle? Eivätkö kätilöt ole paikalla huolehtimassa sinusta ja vauvasta? Mikä ihme tämä doula edes on? Näitä kysymyksiä nousi esiin ensi alkuun.

Päässäni ajatus soti sitä vastaan, miten olin kuvitellut synnytykset yleensä, ja että olimme vaimoni kanssa pari, joka pystyisi mihin vain kahdestaan. Liekö sitten ollut vaimoni viekkautta, että ajatus doulasta asettui lopulta suhteellisen vähällä keskustelulla omaan lokeroonsa minunkin maailmassani. Toisaalta myös Marjaanan tapaaminen ennen synnytykseen menoa lievitti epätietoisuutta hyvin. Tosiasia on lopulta se, että harva ihminen hoitohenkilökuntaa lukuun ottamatta kokee elämässään yhtä tai kahta synnytystä enempää. Doulat saattavat osallistua kymmeniin synnytyksiin vuodessa ja ovat erikoistuneet ennen kaikkea äidin hyvinvointiin synnytyksen aikana.

Synnytys alkoi helmikuisena perjantai-iltana, kun olimme vaimoni kanssa juuri asettuneet sohvalle katsomaan Voice of Finlandia kunnon jäätelöannokset sylissä ja lusikat valmiina. Lapsivedet menivät ja oli aika lähteä Kätilöopistolle perehtymään tilanteeseen. Meillä oli muistaakseni jonkinlainen laukku valmiiksi pakattuna. Olimme neuvolan synnytysvalmennuksen lisäksi käyneet kahdessa lyhyessä, parin tunnin yksityisessä valmennuksessa, tehneet joitakin rentoutumisharjoituksia ja palkanneet doulan (Marjaana) avustamaan meitä synnytyksessä sekä tavanneet hänet pari kertaa. Valmisteluista huolimatta synnytyksen käynnistyminen kyllä jännitti. Olimme jo tässä vaiheessa Marjaanaan yhteydessä, ja hän lupasi tulla mukaan tarpeen vaatiessa. Jälkikäteen ajateltuna doulan ottaminen mukaan synnytykseen helpotti meidän molempien jännitystä melkoisesti jo tässä vaiheessa.

Vaimon vointi oli Kätilöopistolla hyvä ja supistuksia ei vielä tuossa vaiheessa tullut kovin tiheään, joten lähdimme puoliltaöin kahdestaan kotiin odottelemaan synnytyksen käynnistymistä, mukanamme kätilöiltä saatu komento saapua takaisin opistolle klo 8 mennessä. Sain nukuttua aamuyöhön asti, mutta vaimo ei juurikaan koska supistuksia tuli jo hieman tiheämmin. Aamulla edessä oli jälleen lähtö Kätilöopistolle – tässä vaiheessa tiesimme, että seuraavan kerran kotiin tultaisiin vauvan kanssa, ja siitä alkaisi uudenlainen arki.
Meidät kirjattiin sisään lauantaiaamuna, minkä jälkeen alkoi jokseenkin ylimitoitetulta tuntuva mittaus- ja tutkimusoperaatio. Milloin anturit olivat huonosti, milloin putosivat, ja niin edelleen. Varsinkin supistusten aikana oli ymmärrettävästi turhauttavaa maata paikallaan, kun sitä pyydettiin vauvan sydänkäyrän seurantaa varten. Marjaana tuli pyynnöstämme avuksi puolen päivän aikaan, mikä selvästi toi helpotusta vaimoni oloon. Hän tarjosi useita vaihtoehtoja mm. supistusten helpottamiseksi, joista osa oli jo tuttuja keinoja tapaamisten ajalta. Tulehdusarvot olivat koholla ja antibiootin antamista varten ja niiden sydänäänien saamiseksi vihdoin kuuluviin piti maata aloillaan. Tämä oli ollut todella vaikeaa ennen Marjaanan tuloa, mutta hänen painaessaan lantiosta supistuksen aikana vaimoni olo helpottui ja hän rentoutui silminnähden. Myös kätilöt olivat hyvin mukana tuomassa turvaa tilanteeseen, joskin heidän resurssinsa olla läsnä olivat tietysti rajalliset.

Päivän mittaan liikuimme paljon, sekä sisällä että ulkona, istuskelimme jumppapalloilla, söimme ja taisimme molemmat jopa hetken aikaa nukkua. Käytännössä vain odotimme, milloin vauva päättäisi syntyä ja etsimme keinoja helpottaa oloa supistuksen aikana. N. klo 19-20 aikaan siirryimme synnytyssaliin, mikä oli minun kannaltani niin henkisesti kuin fyysisestikin raskain vaihe. Pitkä päivä tuntui meillä molemmilla jo painavan päälle ja avautumisen loppuvaiheet sekä ponnistamisen alkaminen selvästi pelottivat vaimoani. Meno oli aika hurjaa ja täytyy myöntää että itsekin olisin ollut melkoisen huolissani ilman Marjaanan osaavaa ja rauhoittavaa läsnäoloa.

Juuri tässä vaiheessa tuntui, että omaat keinot ja jaksaminen olivat lopussa. Marjaana huomasi tämän ja otti selvästi aktiivisemman roolin loppua kohden, mistä oli äärimmäisen suuri apu. Tässä vaiheessa sain Marjaanalta paljon hyviä ohjeita siitä, miten auttaa vaimoani. Se, mikä milloinkin hänen oloaan helpotti, tuntui vaihtelevan koko ajan ja vaikka meitä oli kaksi, kätemme olivat aivan täynnä työtä. Oli painelemista, roikkumista, vessareissuja, hierontaa, mm. Joissa kaikissa meitä oli hyvä olla useampi.

Meidän kaikkien – vaimoni, minun, kätilön ja Marjaanan yhteistyö toimi mielestäni täydellisesti. Kätilö huolehti, että vauvalla oli kaikki kunnossa, ja sillä aikaa minä ja Marjaana teimme parhaamme helpottaaksemme vaimoni oloa.

Lopulta esikoispoikamme syntyi lauantaina 16.2.2013 klo 23:56 ja pääsi hyvään alkuun elämässä syömällä ja nukkumalla ja käymällä isän kanssa ensipesuilla. Oletettavasti pitkähkö synnytys oli hänellekin kova, mutta palkitseva koitos!
Synnytyksen jälkeen en olisi voinut olla tyytyväisempi päätökseemme. Doulan ottaminen mukaan synnytykseen oli itsestäänselvyys myös kahden seuraavan lapsemme kohdalla.”

Timo Kervinen